Jetan tarinat

Muutto Florenaan, 20. helmikuuta 2015

Jetta katseli mielenkiinnolla veljeni ja minun touhuja, kun pakkasimme autoa täyteen.
”Suitset: on, satula: on, huovat: on..” kuulin veljeni suputtavan itsekseen kasatessani Jetan harjalaatikon täyteen suojia ja pinteleitä ja vaikka mitä.
”Miten sun hevosellasi onkin vain näin vähän varusteita?” Into kysyi kummastellen, kantaen kädessään kaksia kuolaimettomia suitsia.
”Ei pienelle ponille tarvitse monia varusteita,” naurahdin napatessani tumman walesinponin käytävälle. Tallin omistaja tuli hyvästelemään meidät ja pienen Jetpackin, joka seisoi käytävällä korvat kääntyillen. Vaihdoin oriin rikkinäisen nahkariimun minulle ojennettuun hieman ehjempään nylonriimuun ja talliloimi vaihtui ohuempaan kuljetusloimeen. Kirottu Kanada ja sen kylmät talvet, Jetan kanssa eläminen olisi helpompaa ilman jatkuvaa loimitusta. Olin nähtävästi miettinyt ääneen, sillä heti veljeni vastasi vierestäni: ”tai sitten annat sen kasvattaa kunnollisen talvikarvan.” Jetta kuopaisi maata ajallaan ja naureskelimme oriille hetken, ennen kuin se pitikin jo saada autoon.
”Mennään, ettei olla liian myöhään Florenassa,” mutisin kävelyttäessäni tummaa ponia lainatrailerin kyytiin.


Kahden tunnin ajomatka oli vihdoin päättymässä, kun navigaattorimme kertoi määränpäämme olevan vain kahden kilometrin päässä. Into kuitenkin pysäytti auton keskelle hiljaista peltotietä ja talutin lunta vasten silmäänpistävän tumman oriin autosta ulos. Jetta nuuhki ilmaa urakalla odottaessamme Inton katoavan horisontin taa ennen kuin jatkoimme matkaamme. Kylmä helmikuinen tuuli pyyhkäisi ylitsemme ja yritin kulkea mahdollisimman lähellä Jettaa pysyäkseni lämpimänä. Ori nuuhki olkapäitäni lempeästi tuhisten ja ympäristöä tarkkaillen. Vihdoin Florena näkyi lumikasojen takaa ja Jettakin näki tallin huomaavan. Vauhtimme hidastui ihastellessani uuden paikan piha-aluetta, eikä se Jettaa näyttänyt haittaavan. Iloinen iltapäiväaurinko paistoi lämmittäen selkäni takaa, ja kaikkialla oli hiljaista. Tätä ei edellisellä paikalla valitettavasti ollut. Nyt sain kuitenkin nauttia Jetan kanssa puuhastelemisesta kaikessa rauhassa muiden kaltaisteni ympäröimänä. Saapuessamme Florenan parkkipaikalle meitä tervehti minua ehkä hieman vanhempi nainen, joka esittäytyi Riennaksi.


Pienen esittelykierroksen jälkeen Jetta löysi paikkansa tallin hiljaisesta päädystä, jossa ori sai katsella tallin tapahtumia puoliavoimen oven yli. Hiljaisessa tallissa kuulin hevosten hiljaiset liikkeet ja äänekkäät rouskutukset, kun päiväheiniä oli vielä joillain jäljellä. Istuimme Riennan kanssa satulahuoneessa Inton pyyhkiessä likaa Jetan sidepull-suitsista.
”No, miten on? Kelpaako?” Rienna naureskeli, hörpäten kahviaan.
”Älä viitsi, tämä on ihan mahtava paikka! Tiedän, että Jetta tulee viihtymään,” hymyilin naiselle ja katsahdin veljeäni. Hän tutki satulahuonetta tarkkaavaisesti ja katseli tyhjiä varustepaikkoja.
”Kuinka monta hevosta tähän talliin mahtuu?” hän kysyi ihastellen satulaa, johon oli teipattu nimilappu, joka osoitti satulan kuuluvan Airalle.
”Ykköstalliin 22, kakkostalliin 24 ja pihattoihin 12. Eli yhteensä 58 hevosta,” Rienna hymyili iloisesti.
”Wau. Eipä tule Jetalle yksinäinen olo!” Into nauroi. Istuimme vielä hetkisen jutellen tulevaisuudestamme Florenassa ja Florenan käytännöistä, kunnes olikin jo aika lähteä. Ennen lähtöämme kasasin Jetan ilta- ja aamuruoat valmiiksi, saapuisin kuitenkin aamulla ratsastamaan Jetan.


//Kommentti
Todella hyvin kirjoitettu! Kiva, että Florena tuntuu teille sopivalta paikalta, toivottavasti Jetta kotiutuu nopsaan Tästä tarinasta 7ve. Lasken tämän jo maaliskuun vuokran maksuksi, sillä helmikuuta ei ole paljoa jäljellä
- Rienna